X

Heräsikö uteliaisuus?

Poikkea toimistollamme Helsingissä tai Jyväskylässä. Tai ota meihin yhteyttä sinulle sopivalla tavalla.

Naisjohtajat miehiä luottavaisempia

Yritysjohdon luottamus tulevaan on laskenut maailmanlaajuisesti kahdeksan prosenttia vuodesta 2019. Naisjohtajien luottamuslukema kuitenkin nousi seitsemän prosenttia, kun miesjohtajien vastaava lukema laski yhtä monta yksikköä. Tulos viittaa siihen, että naisjohtajat luottavat mahdollisuuksiinsa kriisin hallinnassa miespuolisia kollegojaan enemmän.

Tällä viikolla julkaistu Worldcomin luottamusindeksin (WCI) vuosiraportti syyskuusta 2019 syyskuuhun 2020 paljastaa kiinnostavia muutoksia yritysjohtajien luottamuksessa tulevaan. Tuloksista voi päätellä, millä tavoin organisaatioiden menestystä voisi tukea ja varmistaa vuonna 2021.

Tekoälyä yritysjohtajien julkaisemien verkkosisältöjen analysoinnissa hyödyntävä tutkimus osui pandemia-aikaan, joka näyttää tuoneen kaksi merkittävää muutosta verrattuna edellisvuoteen. Nyt yritysjohto luottaa kykyynsä vahvistaa henkilöstön osaamista selvästi entistä enemmän, sillä teema nousi viime vuoden listan sijalta 15 uuden listan ensimmäiselle sijalle. Samanlaisen nousun sijalta 16 sijalle 2 teki luottamus tekniikan hyödyntämiseen yhteistyön ja innovoinnin tehostamisessa. Kumpikin pandemian vauhdittama aihealue pysyy menestystekijänä myös vuonna 2021.

2020_Global_Additional_01

Yritysjohdon luottamus suurinta Yhdysvalloissa

Merkittävästi vahvistui myös yritysjohtajien luottamus hallituksen ja lainsäädännön merkitykseen, peräti 79 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Kiinnostus kriisinhallintaan puolestaan vahvistui 40 prosenttia. Kumpikin teema pysyi korkealla myös johtajien huolenaiheiden listalla. Huoli kauppasopimusten tulevaisuudesta ja poliittisten johtajien esiintymisistä sosiaalisessa mediassa pysyi pinnalla, kuten myös huoli huonon käytöksen ja seksuaalisen häirinnän haasteista liike-elämässä.

Luottavaisimpia näkymiinsä yritysjohtajat ovat nyt Yhdysvalloissa, missä lukema nousi vuodessa 26 prosenttia. Suomi sijoittuu listalla puolivälin alapuolelle, niukasti Tanskan ja vähän selvemmin Norjan edelle. Pohjoismaista optimistisimpia ollaan Ruotsissa. Vähiten luottamusta tulevaan näyttää olevan Slovakiassa, Islannissa ja Bulgariassa.

  1. 2020_Global_Additional_04

Diversiteetistä kilpailuetua liiketoiminnalle

Itsenäisten viestintätoimistojen The Worldcom Public Relations Groupin puheenjohtaja Roger Hurni uskoo ihmisten tarttuvan toimeen, jos he luottavat siten saavansa aikaan toivomiaan tuloksia.

– Naisjohtajien kuten Jacinda Ardernin, Angela Merkelin ja viimeksi Kamala Harrisin itseluottamus on varmasti auttanut heitä saavuttamaan tavoitteitaan. Toivottavasti tämä raporttimme auttaa kaikkia yritysjohtajia keskittymään oikeisiin asioihin vuonna 2021, jotta he voivat herättää luottamusta omissa sidosryhmissään, Hurni sanoo.

Hän muistuttaa diversiteetin eli monimuotoisuuden tarpeesta yrityksissä.

– Sukupuolittuneet luottavaisuuden muutokset kertovat, miten monimuotoisuus voi parantaa liiketoiminnan suorituskykyä. Johtoryhmänsä monimuotoisuutta vahvistaneilta yrityksiltä voi odottaa vahvoja näyttöjä vuonna 2021,  Hurni toteaa.

Worldcomin toimitusjohtaja Todd Lynch on tyytyväinen uraauurtavan trenditutkimuksen tuloksiin.

– Uuden tutkimustiedon hakeminen tekoälyn avulla on osoittautunut kannattavaksi, sillä se tuottaa entistä laajempaa ja syvempää näkemystä toimintaympäristöstämme. Vuoden 2020 raportissa saimme tuloksia jo 36 maasta, kun vastaava luku oli 15 vuonna 2019. Odotamme maiden määrän kasvavan 46:een vuoden 2020 loppuun mennessä, Lynch kertoo

Worldcom Confidence Index 2020 globaalit trendit

Worldcom Confidence Index valaisee maailmanlaajuisesti liike-elämän yli 54 000 ylimmän johdon edustajan ja markkinointijohtajan näkemyksiä 23 aihealueesta ja kuudesta eri yleisötyypistä. Tarkemmat tulokset löytyvät englanninkielisinä täältä .

12 tärkeintä havaintoa 2020

  1. Pandemia heikentää johtajien luottamusta. Vain neljä aihealuetta kasvatti luottavaisuutta maailmanlaajuisesti
  2. Ovatko naisjohtajat miehiä parempia kriisinhallinnassa? Naisjohtajien luottamus kasvoi 7%, kun taas miesjohtajien luottamus väheni 7%
  3. Luottamus median vaikutuksiin ja rooliin on lisääntynyt vuodesta 2019 lähtien. Tämä aihe siirtyi vuoden 2019 listan viimeiseltä sijalta sijalle 10 vuonna 2020
  4. Luottamus henkilöstökysymyksiin laskee, ja neljä henkilöstöteemoista tippuu WCI: n kuuden parhaan joukosta vuodesta 2019
  5. Henkilöstön osaamisen kehittäminen ja uudistaminen on johtajien tärkein kiinnostuksen aihe
  6. Luottamus teknologian käyttöön yhteistyössä ja innovaatioissa nousee 16 sijaa paremmaksi WCI: n listalla
  7. Pandemia sitoo merkittävimmin johtajien työpanosta. Hallituksen toimet ja lainsäädännön muutokset kiinnostivat nyt 79% enemmän kuin vuonna 2019 ja kiinnostus kriisinhallintaan vahvistui 40%
  8. Johtajat keskittyvät edelleen pitkän aikavälin haasteisiin. Muovinkäytön ongelmat ja muut kestävän kehityksen aiheet ovat maailmanlaajuisesti sijalla 4 yritysjohdon huomiota vaativien asioiden listalla
  9. Uusien vaikuttajapersoonien nousu pitää verkkovaikuttajat yritysjohdon ensisijaisena yleisönä.
  10. Pohjois-Amerikka on noussut 5. sijalta ensimmäiselle sijalle maailman luottavaisimmaksi alueeksi. Yritysjohdon luottavaisuus on pienintä Latinalaisessa Amerikassa.
  11. Toimialojen luottamustaulukko näyttää pandemian voittajat ja häviäjät. Yleishyödylliset palvelut ovat listan kärjessä.
  12. WCI paljastaa joitakin merkittäviä muutoksia luottamuksessa tulevaan 36 maan kesken. Esimerkiksi Venäjän yritysjohtajien luottamus hallitukseen ja lainsäädännön muutoksiin laski 21% vuodesta 2019, kun taas Ranskassa johtajien luottamus hallitukseen kasvoi 22%.

Video ja lisätietoja

Katso vuotuisen 2020 WCI: n yleistulosten yhteenveto tiiviillä videolla .

Menetelmä

Tutkimus pystyttiin toteuttamaan näin laajasti ja yhdeksällä eri kielellä käyttämällä uraauurtavaa tekoälyyn (AI) perustuvaa menetelmää. Sen toteutti Worldcomin tilauksesta kanadalainen tutkimusyhtiö Advanced Symbolics Inc .

Worldcom Public Relations Group

Vuonna 1988 perustettu Worldcom Public Relations Group (Worldcom) on maailman johtava itsenäisesti omistettujen suhdetoimintayritysten yhteistyöorganisaatio. Sen 143 toimistoa työllistää noin 2000 työntekijää 115 kaupungissa kuudessa maanosassa. Yhteensä Worldcom-kumppanien yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 30 034 miljoonaa dollaria 3034 asiakkaalta. Suomessa Worldcomia edustaa Viestintätoimisto Medita Oy.

Lisätietoja Worldcomista on osoitteessa www.worldcomgroup.com tai soittamalla numeroon 1-800-955-9675.

The Worldcom PR Group on myös Facebookissa ja LinkedInissä.

Lisätietoja: Todd Lynch, (904) 233-0123,

Julkaistu: 18.10.2020

Sinua voisi kiinnostaa myös