Pihla Groupin Kannuksen ikkuna- ja ovitehtaalla alkoi aktiivinen kierrätys jo parikymmentä vuotta sitten. Ajurina muutokselle olivat jätehuollon kustannukset ja piha-alueen siisteys. Myöhemmin painoarvoa ovat saaneet ympäristöarvot ja asiakkaiden odotukset.

Kierrätystä Pihla Groupin tehtaalla
Pihla Groupin Kannuksen ikkuna- ja ovitehtaalla alkoi aktiivinen kierrätys jo parikymmentä vuotta sitten.

– Ensimmäiseksi myyntikelpoiseksi kierrätystuotteeksi tunnistettiin alumiini, joka on ikkunateollisuudessa edelleen yleisin ja arvokkain kierrätystuote, kertoo Pihla Groupin Kannuksen tehtaan laatu- ja ympäristövastaava Terhi Tervo.

– Seuraavaksi kierrätykseen alettiin kerätä sekametallia ja vaarallisia jätteitä. Kaatopaikkajäte ja vaarallinen jäte ovat yritykselle kalleimpia, ja kustannusmielessä kaikki, mikä saadaan kierrätettyä, on eduksi.

Kaatopaikkajätteen määrä onkin vähentynyt todella paljon. Suurimmillaan sitä tuli Kannuksessa 2000-luvun alussa yli 200 000 tonnia vuodessa. Viime vuonna määrä oli 27 000 tonnia. Saman aikaan tuotanto on lähes kaksinkertaistunut.

Kierrätettävistä jakeista alumiinit menevät Kuusakoskelle ja muovia kerätään ja paalataan uusiokäyttöön.  Puutavaraa toimitetaan paikallisen kasvihuoneen lämmitykseen. Tehtaalla on lisäksi omat lämpölaitokset, joiden päästömittaukset jäävät alle raja-arvojen. Myös melupäästöjä on mitattu ja energiajätteen käyttöä seurataan.

Uusista keinoista Tervo kertoo esimerkkinä mustan öljyn kierrätyksen, joka ei ole ollut mahdollista kovin pitkään.

– Musta jäteöljy lähtee meiltä vaarallisena, mutta muuttuu nyt hyödylliseksi poltto- ja voiteluöljyksi STR Tecoilin prosessissa. Kierrätysmahdollisuus osoittaa, että uusia keinoja löytyy ja vaarallistakin jätettä voi hyödyntää.

Yhä tärkeämpää on mitata ja todentaa kestävä kehitys

Ympäristösertifikaatti Kannuksen tehtaille saatiin jo vuonna 2002. Käytössä on myös ISO 14 001 -ympäristöraportointijärjestelmä. Pihla Groupin vertailukohteena kestävän kehityksen luvuilla on 2019, johon verrattuna lukuja raportoidaan säännönmukaisesti emoyhtiö Inwidolle.

Laatu- ja ympäristövastaava Terhi Tervo, Pihla Groupin Kannuksen tehdas
Ensimmäiseksi myyntikelpoiseksi kierrätystuotteeksi tunnistettiin alumiini, joka on ikkunateollisuudessa edelleen yleisin ja arvokkain kierrätystuote, kertoo Kannuksen tehtaan laatu- ja ympäristövastaava Terhi Tervo.

– Moni asia on mennyt eteenpäin. Meillä käytetään tuuli- ja vesivoimalla tuotettua vihreää sähköä ja Postin vihreää logistiikkaa. Sähkön kulutus on vähentynyt ja sitä seurataan jatkuvasti. Tuotteissa käytetystä puusta sertifioidun puun osuus oli vuonna 2020 jo 98 prosenttia, Tervo luettelee.

Isoja kappaleita tuottavassa teollisuudessa myös pakkausmateriaalit, kuten muovi ja pahvi, ovat merkittäviä jäte-eriä. Kannuksessa kerätään kirkasta ja mustaa muovia, jotka yhteistyökumppani Kuusakoski hakee. Muovia käsitellään muun muassa Fortumin jalostamolla kemiallisessa prosessissa.

– Muoveja on kerätty jo pitkään, mutta eri muovilajien kierrätykseen kaivataan edelleen vaihtoehtoja. Pahvin keräys tuli meille vasta muovien jälkeen. Nyt kerätään myös lasia, joka menee Uusioainekselle, Tervo mainitsee.

– PVC-listat ovat edelleen haaste. Ne päätyvät kaatopaikalle, koska niiden pitäisi olla putipuhtaita, että toimittaja ottaisi ne takaisin. Niistä ei välttämättä makseta, mutta voi olla joka tapauksessa kustannustehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää kierrättää ne kuin laittaa sekajätteeseen.

Ikkuna- ja oviteollisuudessa haasteellisia ovat myös rakenteet, joissa on yhdistettynä useita materiaaleja, kuten alumiinia, styroxia ja lasia. Nämä sandwichiksi kutsutut kappaleet ja hukkapalat hakee paikallinen yhteistyökumppani, joka purkaa ne osiin ja erottelee niistä esimerkiksi alumiinin. Saneeraustyömailla yhteistyökumppanina on Revisol.

Peruslajittelu on kaiken perusta

Peruslajittelussa on Terhi Tervon mukaan Kannuksessa onnistuttu.

– Hyötyjätteet on hoidettu hyvin. On kuitenkin tärkeää pitää järjestelmää yllä, hän painottaa.

– Järjestämme ajoittain henkilöstölle jätekoulutusta, muun muassa jäteohjeista ja kaatopaikka- ja energiajätteen eron tunnistamisesta. Asia on luonteva nuorelle sukupolvelle, joka saa tietoa kestävästä kehityksestä jo koulusta alkaen.

Kysymykset kestävän kehityksen toteutumisesta toiminnassa ja tuotteissa ovat lisääntyneet Pihla Groupissakin selvästi viime vuosina. Asiakkaat, niin suuret yritysasiakkaat kuin kuluttaja-asiakkaatkin, ovat yhä kiinnostuneempia tuotteiden materiaaleista, tuotantotavoista ja logistiikasta.

– EPD-ympäristöseloste on tärkeä meiltä asiakassuuntaan, koska siinä näkyy hiilijalanjälki. Se tehtiin meillä ensimmäisenä 2013 Kannuksen tehtaan avattavalle ikkunalle, ja nyt sitä kysytään joka paikkaan, Tervo kertoo.

Suunnittelu ohjaa vastuullista tuotantoa

Vastuullinen tuotanto lähtee suunnittelusta, ja siksi yhteistyö suunnittelijoiden ja arkkitehtien kanssa on tärkeää. PihlaPRO:n tekemään kyselyyn asiasta vastasi yli 100 suunnittelu- tai arkkitehtitoimistoa. Yleinen vastaus oli, että koulutusta ympäristöasioissa ja ikkunoiden teknologiassa tarvitaan paljon, ja siihen tarpeeseen Pihla Group pyrkii osaltaan vastaamaan.

Pihla Groupin yleisiä tavoitteita ovat hiilidioksidipäästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä.

Ympäristön ja rakennusten terveysvaatimukset ovat myös lisääntyneet ja 100 % kestävän kehityksen tuotteita kysytään esimerkiksi kouluihin, päiväkoteihin ja hoivakoteihin. Pihla Group pystyy jo nyt toimittamaan ikkunoita ja ovia rakennusteollisuudelle kestävän kehityksen kohteisiin.

Muutoksia kierrätyksessä seurataan tiiviisti, koska ympäristöasiat nostavat Tervon mukaan päätään nopeasti. Asiakkaat haluavat yhä lisää tietoa muun muassa kierrätettävyydestä, hiilineutraaliudesta, vähempipäästöisistä tuotteista ja kiertotalouden tulevaisuudesta. Samoin viranomaisilta ja EU:lta tulee lakimuutoksia, joihin reagoidaan. Tehtaalla tehdään haitta-astetarkastelu vuosittain, ja ympäristönäkökulmat ovat aina mukana.

– Seuraamme tarkasti lakia energiansäästöohjelmista, ja pyrimme säästämään sähköä ja vettä. Nyt on etsitty isoja energiasäästökohteita, mutta koko ajan mennään tarkempaan seulaan, Tervo toteaa.

– Myös työtyytyväisyys on sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden mittari, ja GTPW-mittauksen tulokset ovatkin parantuneet.

Kirjoittanut: Marja Keränen

Kuvat: Pihla Group

Nyt Pihla Groupin Kannuksen tehtaalla kierrätetään

  • alumiiinia ja muita metalleja, jotka menevät Kuusakoskelle
  • muovia, sekä tummaa että kirkasta. Myös muovit menevät Kuusakoskelle
  • lasia, joka menee Pihla Groupin tehtailta Uusioainekselle ja osin paikallisille toimijoille hyötykäyttöön.
  • pahvia, joka menee Kannuksen tehtaalla paikalliselle toimijalle, Ruovedellä Lassila&Tikanojalle ja Haapajärvellä energiajätteeksi paikalliselle lämpölaitokselle.
  • mustaa jäteöljyä, joka menee Kierto Oy:lle ja jalostetaan STR Tecoililla

Lue lisää vastuullisuusviestinnästä

 

Julkaistu: 01.07.2022