Viestintätoimisto Meditan pitkäaikainen asiakas Kuopion Energia halusi varautua EU:n viherväittämädirektiiviin ja arvioida, ovatko verkkosivuilla esitetyt väitteet ympäristöystävällisyydestä ja vastuullisuudesta linjassa direktiivin määräysten kanssa. Meditan asiantuntijat kävivät läpi aiheeseen liittyvät verkkosivut viherväitteitä silmällä pitäen.

Viherväittämädirektiivi on hyväksytty Euroopan Unionin tasolla. Tavoitteena on selkeyttää ja saada kuluttajille luotettavampaa tietoa tuotteiden kestävyydestä ja ympäristövaikutuksista.

Vaikka kansallista lainsäädäntöä vielä odotellaan, viherpesusyytökset ovat kuitenkin jo nyt riski yritysten maineelle. Riskit on tunnistettu myös Kuopion Energialla, joka tuottaa lämpöä ja sähköä suurimmaksi osaksi biopolttoaineilla. Vastuullisuudesta ja sen edistysaskeleista halutaan kertoa, koska energiayhtiön vastuullisuustyö heijastuu sen asiakkaiden omiin vastuullisuussaavutuksiin esimerkiksi uusiutuvan kaukolämmön käytön muodossa.

”Ajatus siitä, että meidän on syytä katsoa läpi omaa viestintäämme vastuullisuusaiheista, oli hautunut jo jonkin aikaa. Vastuullisuus on niin monessa yhteydessä päivän sana”, sanoo Kuopion Energian viestintäpäällikkö Maarit Antikainen.

”Kaipasimme nimenomaan ulkopuolisen näkökulmaa asiaan, sillä omalle tekemiselle sokeutuu helposti”, hän lisää.

Hyödyllinen palvelu

Kuopion Energian viestintä valitsi tarkastelua vaativat verkkosivut ja antoivat listan Meditalle, joka kävi sivut systemaattisesti läpi. Energiayhtiön pyynnöstä viestintäasiantuntijat kasasivat myös listauksen neuvoja siitä, millaisia ilmaisuja kannattaa käyttää ja millaisia ei.

Löydökset käytiin läpi yhteisessä palaverissa. Sekä Antikainen että markkinointiassistentti Jenna Naapanki kuvailevat prosessia jouhevaksi ja hyödylliseksi.

”Meditalaisten kanssa oli helppo jutella avoimesti, ja pystyimme myös haastamaan näkemyksiä puolin ja toisin”, Naapanki sanoo.

”Ei tullut olo, että pitäisi puolustautua tai laittaa päätä pensaaseen. Arvioinnin tulokset tukivat omaa olettamaamme verkkosivuista. Emme olleet lainkaan katastrofiaalisessa tilanteessa, mutta aina löytyy korjattavaa”, Antikainen kertoo.

Kuopion Energian viestintäpäällikkö Maarit Antikainen ja markkinointiassistentti Jenna Naapanki
Kuopion Energian viestintäpäällikkö Maarit Antikainen ja markkinointiassistentti Jenna Naapanki. Kuva: Kuopion Energia

Viherväittämien arviointi osoitti sekä onnistumiset että kehityskohteet

Arvioinnin aineisto luovutettiin Kuopion Energian käyttöön. Naapanki on muokannut verkkosivuja löydösten pohjalta.

”Raportoinnin kolmiportainen taulukointi oli selkeä, ja korjattavat kohdat oli helppo löytää jälkeenpäin verkkosivuilta. Työkalu oli erittäin käyttäjäystävällinen”, hän kertoo.

Hän kiittelee myös sitä, että korjattavien kohtien lisäksi aineistoon on nostettu onnistumisia. Niistä on hyvä ottaa mallia korjatessa sisältöjä ja tuotettaessa uutta.

”Prosessi oli silmiä avaava. Oli monta kohtaa, joita on juurtunut katsomaan tietystä näkökulmasta. Itselle tutun ilmaisun voikin joku ajatella aivan toisin, jolloin siitä tulee liian epämääräinen”, Naapanki sanoo.

Antikainen toteaa, että “Do’s and dont’s -listaus” oli hyvä lisä, joka ei ole ainoastaan kertakäyttöinen aineisto, vaan jää elämään vastuullisuusviestinnän ohjeena. Sanavalintojen lisäksi viherväittämien perustelujen pitää olla helposti löydettävissä. Myös tähän Kuopion Energialla kiinnitetään tarkemmin huomiota jatkossa.

”Viherväittämien arviointi oli lähtölaukaus meidän suunnitelmallisemmalle vastuullisuusviestinnällemme”, Antikainen tiivistää.

”Asiakkaille vastuullisuus alkaa ollakin jo perusvaatimus”, Naapanki lisää.

Tutustu viherväittämien arviointipalveluun

Sinua voisi kiinnostaa:

Viherväite vai virheväite – valmistaudu viherväittämädirektiiviin ajoissa