Maailman johtava lämpöpumppujen valmistaja Daikin päätti perustaa oman maayhtiön Suomeen vuonna 2018 ja etsi samalla viestintäkumppania hoitamaan brändimarkkinointia lokalisoidusti. Medita ja Daikin ovat tehneet yhteistyötä siitä lähtien.

Tunnettuus kasvattaa markkinaosuutta

Daikin suunnittelee ja valmistaa ilma-, ilma-vesi- ja maalämpöpumppuja. 2000-luvulle tultaessa Daikinilla oli Suomessa kaksi maahantuojaa, eikä se ollut brändinä tuttu suurelle yleisölle. Kun oma maayhtiö perustettiin 2018 ja yhteistyö Meditan kanssa alkoi, markkinoille lähdettiin haastajan asemasta. Tarkoitus oli saavuttaa tunnettuutta korkea laatu edellä.

”Olemme kasvaneet useissa asiakassegmenteissä jopa markkinaa nopeammin.” – Mikko Ropponen, Daikin Suomi

Mikko Ropponen, Daikin Finland General Manager

– Emme ole hintakisassa koskaan ykkösenä, emmekä haluakaan olla. Korkea laatu on meille tärkeämpää, sanoo Daikin Suomen toimitusjohtaja Mikko Ropponen.

Ropposen mukaan Daikinin markkinaosuus on kasvanut useilla prosenttiyksiköllä, jopa kymmenillä tietyissä asiakassegmenteissä. Myös liikevaihto on kasvanut voimakkaasti ja voidaan sanoa, että Daikin on tehnyt merkittävän kasvun markkinaa nopeammin.

– Markkinoinnin ansiosta olemme saavuttaneet bränditunnettuutta. Tunnettuus on noussut merkittävästi ja tällä hetkellä meidät tunnetaan hyvin kuluttajabrändinä, Ropponen tiivistää.

– Liidien määrät ovat suurempia kuin aiemmin. Se toki riippuu aina markkinointiin käytettävästä budjetista kullakin hetkellä, hän lisää.

Ammattilaisten keskuudessa Daikin on tunnettu ja haluttu kumppani.

Digimarkkinointi ja sisällöntuotanto pohjautuvat strategisiin päätöksiin

Miten hyviin tuloksiin päästiin? Markkinoinnissa lähdettiin liikkeelle sosiaalisen median kanavien avaamisesta ja olemassaolevien verkkosivujen ja sisältöjen lokalisoinnista. Suomen markkinassa on jatkuvasti otettava huomioon alan sesonkiluonne ja pohjoisen haastavat ilmasto-olosuhteet – talvella lämmitetään ja kesällä jäähdytetään. Siksi kaikki yhtiön oma markkinointimateriaali ei menesty Suomessa sellaisenaan.

Medita vastaa Daikinin digimarkkinoinnista, sisällön ja markkinointimateriaalien tuotannosta, sosiaalisen median kanavista, mediaseurannasta ja analytiikasta sekä verkkosivujen sisällön hallinnasta.

Daikinin kaksi pääliiketoiminta-aluetta ovat kuluttajamyynti jälleenmyyjien kautta sekä projektimyynti esimerkiksi urakoitsijoille ja rakennusliikkeille. Medita tuottaa sisältöä pääosin Daikinin jälleenmyyjäasiakkaille, kuten asennusfirmoille, sekä kuluttajille. Kaiken ytimessä on tiivis yhteistyö, jossa kaikki tekeminen pohjautuu strategiaan.

Medita vastaa Daikinilla:

  • Markkinoinnin strateginen suunnittelu
  • Digimarkkinointi: kampanjointi Google Adsissa ja sosiaalisen median kanavissa
  • Sosiaalisen median kanavien sisällöntuotanto ja hallinta
  • Sisällöntuotanto markkinoinnissa: esimerkiksi tuote-esitteet ja uutiskirjeet kuluttajille
  • Mediasuhteet: tiedotteet ja mediakontaktointi, mediaseuranta ja analytiikka
  • Verkkosivujen sisältöjen hallinta ja jatkuva hakukoneoptimointi
  • Kampanjointi, esimerkiksi radiomainokset ja sponsorointiyhteistyöt

Kun markkinointi on strategista ja kokonaisvaltaista, siitä ei hyödy pelkästään Daikin Suomi, vaan myös yhtiön jälleenmyyjät.

– Olemme opettaneet jälleenmyyjiä hyödyntämään markkinointisisältöjä heidän omassa toiminnassaan. Lisäksi jälleenmyyjäasiakkaamme saavat meiltä halutessaan valmiita sisältöpaketteja tai jopa verkkosivustoja Meditan tuottamina, kertoo Mikko Ropponen.

Pitkäaikainen asiakkuussuhde perustuu molemminpuoliselle luottamukselle

Daikin oli mukana Finnbuild 2024-messuilla. Kuvassa Daikinin markkinointijohtaja Ida, aluemyyntivastaava Ivan sekä Meditan Mika
Daikin oli mukana Finnbuild 2024-messuilla. Kuvassa Daikinin Marketing and Lead Management Specialist Ida Boström, Regional Sales Responsible Ivan Turenkov ja Meditan vanhempi viestinnän ja markkinoinnin neuvonantaja sekä perustajaosakas Mika Särkijärvi.

Tiivis yhteistyö Meditan tiimin, Daikinin markkinoinnin ja toimitusjohtajan välillä on ollut tärkeää alusta asti. Palavereita pidetään koko porukalla säännöllisesti.

Ropponen pitää säännöllistä vuorovaikutusta hyödyllisenä, sillä siinä molemmat osapuolet oppivat tuntemaan toisensa hyvin ja kommunikaatio on avointa.

– Olemme myös kehittyneet palaverikäytännöissä vuosien aikana. Aiemmin palaverit keskittyivät enemmän suunnitteluun, ja nyt voidaan keskittyä tuloksiin. Toimintaa on silloin helpompi ohjata, Ropponen sanoo.

– Pitkäaikainen yhteistyö näkyy myös siinä, että Medita tekee Daikinin markkinointia hyvin itsenäisesti. Se helpottaa kaikkien työtä, hän lisää.

Yhteistyön sujuvuutta edistää lisäksi Meditan tuntemus suomalaisesta saneeraus- ja rakennustoimialasta sekä energiamarkkinoista.

– Toimialatuntemus on todella tärkeää. Arvostan suuresti, että tiimi jaksaa paneutua toimialaan ja sitä kohtaan on aitoa kiinnostusta. Kun on halua ymmärtää meidän tuotteiden loppukäyttäjien sielunmaisemaa, osataan myös kohdistaa viestejä niin, että meitä kuullaan, Ropponen kiittelee.

Meditan erikoistuminen teknisiin toimialoihin ja ymmärrys digimarkkinoinnin koko ajan muuttuvista vaatimuksista tekee siitä Daikinille sopivan kumppanin. Daikinilla myös ymmärretään markkinoinnin merkitys, mikä tekee yhteistyöstä hedelmällistä.

Nopea reagointi on tärkeää

Suomessa rakennuksissa kuluu noin 40 prosenttia kaikesta käytetystä energiasta. Lämpöpumpputekniikalla ja rakennusten ilmanvaihtotekniikalla on siten suuri merkitys energiankulutuksen ja asumisen kulujen sekä hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Kiinteistöjen lämmitys ja jäähdytys kietoutuu myös tiiviisti kaikkiin energiantuotannon, -siirron ja tuotannon ratkaisuihin.

Markkinat muuttuvat nopeasti ja jatkuva seuranta sekä nopea reagointi ovat erityisen tärkeitä. Yhdessä mietitään, millaisilla viesteillä vastataan asiakkaiden tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa.

– Muuttuvassa asiakasrajapinnassa pitää liikkua nopeasti. Ostokäyttäytyminen muuttuu ei vain yhden tai kahden vuoden syklillä, vaan kyse on laajemmasta digitaalisesta murroksesta. Tekoäly on jo muuttanut hakukoneiden käyttäytymistä. Tässä Medita on hyvin ajan hermolla, Ropponen sanoo.

– Suosittelen Meditan palveluita pk-yrityksille, jotka haluavat sekoittaa perinteistä ja modernia markkinointia keskenään. Meditan journalistinen osaaminen on suureksi hyödyksi, hän jatkaa.

Tutustu Daikiniin
Tutustu Tiimi-palvelumme