Vastuullisuus on arjen tekoja, ei vain suunnitelmia ja raportteja. Raporttien taustalla ovat todelliset luvut vaikkapa työturvallisuudesta, energiankulutuksesta tai jätteiden käsittelystä. Luvut, joihin voi vaikuttaa. Kun vastuullisuutta alkaa miettiä ja purkaa osiin, se osuu yllättävän monen työtehtäviin. Itse asiassa meidän kaikkien.

Vastuullisuus syntyy yhteistyönä. Kukaan ei ole vastuussa yksin.

Yrityksen vastuullisuus on kokonaisuus, yhdessä tehtyjen asioiden summa. Usein se näyttäytyy direktiiveinä, lakipykälinä, raportointivelvollisuuksina ja johdon päätöksinä. Yksikin asia yrityksen arjessa saattaa kuitenkin vaikuttaa myönteisesti tai kielteisesti yrityksen maineeseen. Siksi jokaisen on hyvä miettiä, mitä voi tehdä vastuullisuuden hyväksi ja kuinka voi vaikuttaa niiden asioiden toteutumiseen, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen.

Työnantaja tarjoaa puitteet, työntekijä toimii arjessa

Konkreettinen esimerkki vastuullisuuden toteutumisesta yrityksissä on työturvallisuus. Kuinka hyvin se toteutuu, ja miksi? Mitä on tehty sen hyväksi, että työnteko olisi turvallista ja työtapaturmien määrä saataisiin minimiin? Hyvä tulos vaatii yhteistyötä. 

Työnantaja tarjoaa puitteet, kuten ohjeistukset ja välineet, mutta ne yksin eivät riitä. Jokaisen työntekijän on itse otettava suojavarusteet hyllystä, puettava ne päälleen, luettava ohjeet ja noudatettava niitä. Jotta työpaikka pysyisi turvallisena, on tarpeen tehdä myös havaintoja ympäristöstään, poimia pudonneet tavarat, laittaa ne oikeille paikoilleen, tarkistaa liukkaat paikat ja ruttuiset matot ja ilmoittaa niistä. Teot tuntuvat usein pieniltä, mutta niillä on suuri merkitys.

Samankaltaisia arjen tekoja meistä jokainen voi tehdä vaikkapa lajittelemalla jätteet oikein ja sammuttamalla koneet silloin, kun niitä ei käytetä. Mutta on myös mahdollista kysyä työpaikalla, miten asiat on hoidettu ja tehdä omia parannusehdotuksia arjessa tai ehdottaa, että yritys julkistaa vaikkapa verkkosivuilla lukuja, jotta vastuullisuusteoista tulee näkyviä.

Vastuullisuutta on myös se, että asiakas saa tietoja vaihtoehdoista, joiden avulla hän pystyy tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja. Yrityksen vastuullisuuden perustan määrittelevät johto tai omistajat, mutta sitä toteuttavat arjessa kaikki yrityksessä työskentelevät.

Tiedon avulla tuloksiin

Entä viestintä, voiko se rakentaa vastuullisuutta? Kyllä, mutta ei yksin. Niin viestintä kuin työntekijätkin tarvitsevat riittävästi tietoa tekojensa tueksi. Viestintä, sisäinen ja ulkoinen, auttaa henkilöstöä toimimaan oikein. Se myös tekee yrityksen toimintatapoja tunnetuksi. 

Viestintä lähtee liikkeelle strategiasta ja muuttuu käytännön teoiksi. Niissä meillä kaikilla on osamme, kun teemme sen, mikä meille kuuluu ja kiinnitämme huomiota asioihin, joista voisi olla hyötyä tai haittaa. Viestintä ja markkinointi ei voi rakentaa mielikuvia, jotka eivät toteudu käytännössä.

Kaikki, mitä teemme, vaikuttaa ympäristöömme ja luontoon. Viestinnän avulla voimme auttaa ihmisiä toimimaan paremmin niin yrityksen sisällä kuin asiakaskunnassamme. Yrityksen sisällä voimme kertoa meidän tapamme toimia. Ulkopuolella voimme tukea asiakkaidemme parempia toimintatapoja, vaikkapa kestävien hankintojen tekemisessä.

Tarjoa mahdollisuuksia

Yleensä myönteisiä asioita otetaan paremmin vastaan kuin kielteisiä. Tämä koskee myös vastuullisia valintoja. Syyttävä asenne aiheuttaa helposti vastustusta. Ja toisin päin: myönteiset ehdotukset, joilla voi muuttaa käyttäytymistään, voivat saada aikaan innostusta. Tästä on monia hyviä esimerkkejä esimerkiksi roskakampanjoissa, tavaroiden kierrätyksessä ja palveluiden vaihdannassa. 

Ympäristöahdistusta on jo paljon ja siksi kannattaa tukea hyvää, sellaista, mitä ihmiset tekevät mielellään. Ahdistus lieventyy, kun kokee pystyvänsä itse tekemään jotain merkityksellistä. Silti ei saa luoda harhakuvaa, että isot ongelmat ratkaistaan ja hyvä omatunto saadaan pienillä teoilla.

Yhteistyö on voimaa myös vastuullisuudessa. Kannattaa siis hakeutua keskusteluun työpaikalla, kotona tai ystäväpiirissä vastuullisuusasioista kiinnostuneiden kanssa. Työpaikallakin hyvät käytännöt leviävät nopeammin, kun niitä on viemässä eteenpäin joukko asiasta innostuneita ihmisiä. Työnantajan tehtävä on tarjota siihen mahdollisuus ja luottaa ihmisiin, antaa tilaa positiiviselle muutosvoimalle.

Vinkki: tunnustus ja palkitseminen usein vauhdittavat hyvien ideoiden siirtymistä käytäntöön.

Apua vastuullisuustyöhön?

Kirjoittanut: Marja Keränen
Kuva: Adobe Stock
Julkaistu: 20.1.2025