EU:n kestävyysraportointidirektiivi CSRD tuo yhä useammalle yritykselle velvollisuuden määrämuotoiseen raportointiin liiketoimintansa kestävyydestä. Enää vastuullisuusraportiksi ei riitä kauniisti taitettu esite tai verkkosivu yrityksen hyvistä aikomuksista.
Uusien vaatimusten mukainen ja riippumattoman tahon varmentama kestävyysselvitys liitetään tilinpäätökseen osana hallituksen toimintakertomusta. Uutta on sekin, että tämän kertomuksen kestävyysselvityksineen ja tilinpäätöksineen pitää löytyä yrityksen verkkosivuilta luettavassa ja digitaalisessa muodossa.
Raportointi koskee ESRS-standardien mukaisia tietoja yrityksen ympäristö- ja ilmastovaikutuksista, henkilöstöstä, sosiaalisesta vastuusta ja arvoketjusta sekä liiketoiminnan eettisyydestä. Tietojen pitää olla riippumattoman tahon todentamia samaan tapaan kuin tilinpäätöksessä.
Raportoivien yhteisöjen määrä kasvaa vuosi vuodelta
EU:n alueella uusia raportointivelvollisia yrityksiä on arvioitu olevan noin 50 000. Aiemmin muusta kuin taloudellisesta tiedosta piti raportoida vain suurten pörssiyhtiöiden sekä listattujen luottolaitosten ja vakuutusyhtiöiden.
Viime vuoden 2024 alusta kestävyysraportointia on vaadittu yleisen edun kannalta merkittäviltä yhteisöiltä, joissa työskentelee yli 500 työntekijää. Tämän kokoluokan yritys raportoi jo keväällä 2025.
Vuoden 2025 alussa direktiivin piiriin tulivat kaikki pörssilistatut ja listaamattomat suuryritykset, joissa täyttyy kaksi seuraavista kolmesta ehdosta: tase yli 25 miljoonaa euroa, liikevaihto 50 miljoonaa ja palveluksessa keskimäärin 250 henkilöä. Tämä tuo Suomessakin kestävyysraportoinnin aikakauteen satoja uusia yrityksiä, joiden ensimmäinen julkinen raportointi toteutuu 2026.
Listattujen pienten ja keskisuurten yritysten raportoinnista tulee pakollista vuoden 2026 alusta. Vuoden 2028 jälkeen samat velvoitteet ulottuvat EU:n ulkopuolisiin yhtiöihin, joilla on EU:n alueella liikevaihtoa yli 150 miljoonaa euroa ja joilla on alueella vähintään yksi suuri tai listattu tytäryhtiö tai sivuliike.
Pienyrityksille periaatteessa vapaaehtoista
Raportointivelvollisten suurten ja listattujen yritysten raportointi kattaa myös niiden liiketoimien ja -suhteiden olennaiset kestävyysvaikutukset koko arvoketjussa. Tämä ulottaa raportoinnin myös pienempiin ja Euroopan unionin ulkopuolella toimiviin yrityksiin, joita CSRD ei suoraan koske.
Käytännössä suuryritystä palvelevan PK-yrityksen voi olla vaikea säilyttää asemaansa arvoketjussa, ellei se pysty toimittamaan olennaisia kestävyystietojaan päämiehelle. Vapaaehtoiseen raportointiin kannattaa valmistautua myös yrityksen oman maineen ja rahoitusmahdollisuuksien takia.
EU julkisti joulukuussa 2024 suosituksen PK-yritysten vapaaehtoiseksi kestävyysraportointistandardiksi. Sen pitäisi helpottaa niihin kohdistuvia tiedonantavaatimuksia. Yrityksen oma etu on kertoa vaikutuksistaan muillekin kuin päämiehilleen, sillä ne kiinnostavat myös henkilöstöä, kumppaneita ja rahoittajia.
Eri sidosryhmien tiedontarpeisiin vastaa nyt VSME-standardi , joka koostuu perusosan minimivaatimuksista sekä sitä kattavammasta vapaaehtoisesta osasta. Perusosa kattaa yrityksen henkilöstöä ja ympäristövaikutuksia koskevat tiedot. VSME auttaa PK-yritystä antamaan tärkeille sidosryhmilleen tarvittavat tiedot, kehittämään omaa toimintaansa ja kertomaan siitä uskottavasti omille sidosryhmilleen.
Julkaistu: 4.2.2025





