PING HKI 2017
Suuren suosion saanut PING Festival 2017 järjestettiin vuosi sitten Helsingissä. Kuva: Marja Keränen

Pohjois-Euroopan suurin vaikuttajamarkkinoinnin tapahtuma PING Festival järjestetään jälleen Helsingissä hotelli Clarionissa 8. toukokuuta 2018. Tärkeimmässä roolissa festivaaleilla ovat ihmisten kiinnostavat tarinat toisilleen sekä merkityksellisten sisältöjen ja keskustelujen kautta yrityksille syntyvät mahdollisuudet vuorovaikutukseen tavoiteltujen yleisöjen kanssa.

Viestintätoimisto Medita on tapahtuman yhteistyökumppani ja mukana menossa neljän meditalaisen ja kahden vieraan joukkueella. Yksi Clarionin auditoriossa esiteltävistä case-esimerkeistä on aktiivisuusrannekkeistaan ja älykelloistaan tunnettu Fitbit, joka on tehnyt tavoitteellista yhteistyötä vaikuttajien kanssa eri puolilla maailmaa.

Medita on kutsunut Tukholmasta mukaan Fitbitin Nordics-alueen markkinoinnista vastaavan Lina Kjällströmin sekä kotimaisista vaikuttajista Iina Lehtimäen, jolla on iinnuuun nimellä Instagramissa yli 90 000 seuraajaa ja Youtubessakin tunnuksella Iinaps lähes 50 000 tilaajaa.

Medita on hoitanut Fitbitin mediasuhteita, vaikuttajamarkkinointia ja sosiaalista mediaa Suomessa vuoden 2013 lopulta lähtien, jolloin Fitbit rantautui maahan.

Medita on viestintätoimistona myös sitoutunut noudattamaan vastuullisen vaikuttajamarkkinoinnin PING Ethics -koodistoa.

Huippupuhujia ja tilaisuuksia tutustua vaikuttajiin

PING Festivalin ohjelmassa on valovoimaisia puhujia kotimaasta ja maailmalta, havainnollisia tapausesimerkkejä sekä vastauksia monia askarruttaviin kysymyksiin suhteellisen uudella ja vähitellen vakiintuvalla markkinoinnin ja viestinnän osa-alueella.

Esimerkiksi avauspuheenvuoron kuluttajakäyttäytymisen muutoksesta pitää tulevaisuudentutkija Anne Lise Kjaer. Markkinoinnin ja brändiympäristön muutoksesta puhuu strategi Nick Westergaard.

PING Festival-päivä alkaa yritysten ylimmän johdon Executive Breakfast – aamiasseminaarilla, joka tarjoaa tehokkaan syväsykelluksen vaikuttajamarkkinoinnin mahdollisuuksiin.

PING Festivalin odotetaan tuovan Helsinkiin yli 800 monikanavaisen markkinoinnin ammattilaista sekä asiantuntevaa vaikuttajaa. Tapahtuma tarjoaa mainion tilaisuuden kuulla alan edelläkävijöitä ja verkostoitua monipuolisten sisältöjen ja vaikuttajamarkkinoinnin tekijöiden ja markkinoinnista päättävien kanssa.

PING Festivalin virallinen hashtag on #pingfestival18.

Viime vuoden tapahtumasta voit lukea täältä Marja Keräsen blogin.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *