X

Heräsikö uteliaisuus?

Poikkea toimistollamme Helsingissä tai Jyväskylässä. Tai ota meihin yhteyttä sinulle sopivalla tavalla.

Vuosi 2020 jää monien vastuullisuusammattilaisten mieleen vuotena, jolloin kestävä liiketoiminta viimeinkin näkyi toimitusjohtajien twiittien lisäksi myös konkreettisissa investointipäätöksissä, strategiauudistuksissa, ja yritysten aiempaa aktiivisemmassa osallistumisessa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ongelmanratkaisuun. Tämä heijastelee yritysten yhteiskunnallisen roolin muutosta, kirjoittaa KTT Sonja Lahtinen vieraskynä-tekstissään.

Kestävän liiketoiminnan käyttöönottovuosi

Tänä vuonna yhteiskunnassamme ovat puhututtaneet koronapandemian lisäksi monet kestävyyden viheliäiset ongelmat, kuten ilmastonmuutoksen hillitseminen, elonkirjon hupeneminen, uusiutuvat energialähteet, uudistuvat ruokavaliot, kehittyvä teknologia ja tekoälyn viemät työpaikat, sekä rakenteellinen rasismi ja sosiaalinen tasa-arvo. On hyvä, että puhututtavat vielä vuoden vaihtuessakin, sillä monet merkittävät voimat muovaavat nyt yhteiskuntia kaikkialla maailmassa, meilläkin, ja monet näistä voimista vaikuttavat koko planeettamme tulevaisuuteen.

Tämän vuoden aikana konsultointityössäkin on keskusteltu kestävästä liiketoiminnasta, valaistuttu vaikuttavuudesta, esitetty etiikkaan liittyviä kysymyksiä ja muotoiltu moraalia uudelleen. Koko joukko myös muita lähikäsitteitä on ollut käytössä, kun olemme kuvanneet niitä toimia ja sitä tahtotilaa, joiden avulla asiakasyritykset ovat lähteneet ratkaisemaan ekologisia ja sosiaalisia haasteita oman liiketoimintansa avulla.

Pian päättyvä vuosi on sinetöinyt uudenlaisen roolin yrityksille kestävän kehityksen kysymysten ratkaisemisessa.

Velvollisuuksista vaikuttavuuteen

Tarkastelin yritysten roolin muutosta väitöskirjassani Reframing the role of companies in sustainability: Toward business sustainability transitions (2020). Väitöstutkimukseni perusteella yritysten yhteiskunnallinen rooli rakentuu eri sidosryhmien käsityksille ja odotuksille yritysten vaikutuksista, vastuista ja velvollisuuksista.

Näihin odotuksiin perustuen yritykset ovat tähän saakka nähneet roolissaan oikeaksi tehdä voittoa osakkeenomistajille ja kantaa vastuu aiheuttamistaan haitoista. Roolia on toteutettu kapeasti määrittyvän yritysvastuu-funktion kautta, siitä on kerrottu vuosittaisissa yritysvastuuraporteissa, ja onnistuneista roolisuorituksista on palkittu kalliilla sertifikaateilla. Välillä on sorruttu tahtomattaankin viherpesuun, tai laajemmin sanoitettuna purpose-washingiin.

Kestävyyden edistäminen on kuitenkin jäänyt surutta sivuun yritysten ydintarkoituksesta.

Tänä vuonna olemme kuitenkin nähneet lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka edelläkävijäyritykset ovat siirtäneet huomionsa velvollisuuksista vaikuttavuuteen ja sitoneet kestävien tuotanto- ja kulutustapojen edistämisen yritysvastuufunktion lisäksi yrityksen strategiseen päätöksentekoon. Nämä edelläkävijät ovat istuttaneet yrityksen kulttuuriin tulevaisuuskestävän ajattelu- ja toimintatavan, ja uudistaneet roolikäsityksiä omalla toimialallaan. Ja nämä yritykset tekevät yhä voittoa osakkeenomistajilleen.

Yritysten rooli yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa kasvaa keskeiseksi

Vuonna 2021 kestävyyden transitioista, eli siirtymistä kohti kestävämpiä tuotanto- ja kulutustapoja, tullee ääneen lausuttu yhteiskunnallinen tavoite. Yritykset ovat tavoitteen toteutumisen kannalta avainpelaajia. Yrityksillä on myös taloudellinen intressi tuottaa ratkaisuja markkinoiden todellisiin tarpeisiin, jotka koskevat aiempaa useammin kestävämpiä vaihtoehtoja.

Yritysten uusi, aiempaa aktiivisempi rooli luodaan kolmella organisaation osa-alueella, jotka ovat liiketoimintastrategia, johtamisen aktiviteetit ja yhteisluomisen käytänteet. Strategia, johtaminen ja yhteisluominen muodostuvat yrityksissä joko uudistumisen lähteeksi tai sen esteeksi. Liiketoiminnan kestävyys kuuluu johtoryhmän, ja hallituksen, agendalle.

Arvoisat lukijat, meillä on alkavana vuonna mahdollisuus vauhdittaa kestävyyden transitioita tarttumalla kestävyyden ongelmiin ja ennen kaikkea siihen liittyviin mahdollisuuksiin. On aika ravistella vanhentuneet käsitykset ja käytännöt pois ja luoda uudenlaista yhteistä tulevaisuutta. Keskittyä jalanjäljen pienentämisen sijaan oman positiivisen kädenjäljen kasvattamiseen.

Suomalainen filosofi Esa Saarinen on lausunut seuraavasti:

Uoma kutsuu ja houkuttelee jatkamaan kuten tähänkin asti, muiden mukana kulloisessakin virrassa.

Virran mukana kulkemisen sijaan oman toimimisensa tavan voi aktiivisesti valita itse. Niin valtio, järjestö, yritys kuin yksilö. Muutetaan virran suuntaa itse, mutta yhdessä.

Vaikuttavaa joulun aikaa ja kestäviä kaikuja vuodelle 2021,

Sonja

Sonja–Lahtinen–BYkamu8875KTT Sonja Lahtinen toimii tutkimusjohtajana strategiatoimisto Co-foundersissa ja postdoc-tutkijana Tampereen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa on ladattavissa täältä.

Arvioi tästä vastuullisuusviestintäsi nykytila

Kirjoittanut: Sonja Lahtinen
Julkaistu: 30.12.2020

Sinua voisi kiinnostaa myös: