Projektialan ammattilaisten julkaisu Projektimaailma ilmestyy sekä verkkolehtenä että painettuna. Kuva: Mirkku Merimaa
“Digiaikaan siirtyminen on tuonut uusia mahdollisuuksia kehittää toimintaamme. Esimerkiksi IPMA-sertifikaattien suorittaminen verkossa on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi. Online-sertifiointi on paikasta riippumaton ja siten kandidaatti säästää matka-ajan ja -kustannukset. Sertifioinnin digimarkkinoinnin avulla olemme lisänneet tietoisuutta IPMA-sertifioinnista ja tavoittaneet myös uutta asiakaskuntaa.”
Timo Saros, PRY:n toimitusjohtaja

Projektiammattilaiset ry, lyhyemmin PRY, uudisti brändinsä syksyllä 2020. Uudistuksen myötä myös yhdistyksen nimi muuttui. Taustalla vaikuttivat erityisesti halu korostaa yhdistyksen jäsenten ammattitaitoa sekä projektien yhteiskunnallista merkitystä. Samanaikaisesti käynnistyi myös Meditan ja PRY:n välinen yhteistyö.

PRY:n ydintoimintaa on yksittäisten henkilöiden kuin organisaatioiden projektiosaamisen edistäminen. Yhdistyksen keskeistä toimintaa on vastata IPMA-sertifioinnin järjestämisestä ainoana toimijana Suomessa. PRY:n uuden identiteetin myötä haluttiin vahvistaa myös työn näkyvyyttä ja tunnettuutta. Siihen löytyi apu Meditan digimarkkinoinnin palveluista.

Tunnettuuden lisääminen mainonnalla 

Bränditunnettuutta ja näkyvyyttä lähdettiin kasvattamaan maksetun mainonnan avulla yhdistykselle tärkeimmissä sosiaalisen median kanavissa. Yhdistys ei ollut aiemmin hyödyntänyt digitaalisia mainostyökaluja markkinointitoimenpiteissään. Lisäksi käynnistettiin Google-mainonta, jolla tuetaan yhdistyksen löydettävyyttä ja näkyvyyttä myös Googlen hakutuloksissa.

Mainoskampanjat suunnitellaan ja toteutetaan sovitussa aikataulussa. Kampanjoiden päättymisen jälkeen niiden tuloksia ja raportointia käydään yhdessä läpi. Yhteistyö Meditan ja PRY:n välillä on sujunut saumattomasti ja yhteyttä pidetään säännöllisesti. ”Yhteistyö aloitettiin juuri Covid-pandemian käynnistyessä. Käytännössä viestintäkumppanin koko kilpailutus eli tarjouspyynnön ja tarjousten esittelyt sekä sopimusneuvottelut hoidettiin Teamsissa. Yhteistyötä on nyt tehty 1,5 vuotta virtuaalimaailmassa. Olemme tavanneet tänä aikana vain muutaman kerran. Yhteistyö uuden kumppanin kanssa on kuitenkin sujunut varsin hyvin pandemiasta huolimatta ja paljon on saatu aikaiseksi”, toteaa PRY:n toimitusjohtaja Timo Saros.

Näkyvyyttä pienillä kustannuksilla

Yhteistyön tuloksena PRY:n näkyvyys on kasvanut yhdistykselle tärkeiden kohderyhmien keskuudessa. Mainonta on ollut tehokasta ja sen avulla on saatu tavoiteltua haluttuja kohderyhmiä sekä ohjattua laadukasta liikennettä yhdistyksen verkkosivuille – pienillä kustannuksilla.

Tavoitteena on jatkuvasti parantaa mainoskampanjoiden tehokkuutta ja sitä kautta tuloksia, sekä hyödyntää kerättyä dataa myös tulevaisuudessa.

Projektiammattilaiset ry

  • Aktiivisten projektiammattilaisten ja organisaatioiden verkosto
  • Perustettu vuonna 1978
  • Jäseniä lähes 4000
  • Nykyinen toimitusjohtaja Timo Saros
  • Suomessa projektiosaamisen näkyväksi tekeviä IPMA-sertifikaatteja toteuttaa ainoastaan Projektiammattilaiset ry

Kiinnostuitko?

Tutustu Meditan digitaalisen markkinoinnin palveluihin.

Avainsanat: